perjantai 22. elokuuta 2014

Esittelyssä Design Hill

"Meistä kaupankäynnin pitää olla reilua, vastuullista ja ympäristöä kunnioittavaa"

Halikossa Vaskiontiellä sijaitseva Design Hill myy nimensä mukaisesti hauskoja ja innovatiivisia design tuotteita. Brändit ovat suomalaisia ja suurin osa niistä pärjää hyvin myös maailmalla. Design Hillistä löytyy  myös pienempien suomalaisten valmistajien tuotteita, esimerkiksi paikallinen yritys Pinetta-Tuote Oy.


Brändejä:

Marimekon syksyssä sisustusmalliston puolella Sanna Annukan Kukkuluuruu-, Saivu- ja Toteemi-kankaat.

Pinetan uutuuksista löytyy puisia leikkuulautoja, saunatarvikkeita ja Ratian saaristolyhtyjä


Arabialla on uusi retrohenkinen lastenastiasto Lysti.

Iittalan uutuuksissa Meno - kassi ja Lantern - valaisin.


Syksyä ajatellen ikkunaan/ykköspöytään voisi ajatella vaikkapa teeastiastoa, valaisimia, lyhtyjä, kynttilöitä yms. Kaikkea mitä ihmiset yhdistävät syksyn kanssa. Toki voisi heittäytyä kokeilevaksi ja tehdä jotain erilaista, kuten tuoda esille jotain muodoltaan hauskoja ja epätavallisia esineitä (tässä hyvänä esimerkkinä Showroom Finlandin tuotteet).


Myyntipuhe:
Aloitamme esittelystä, keitä olemme ja mistä tulemme. Seuraavana ilmaisemme asiamme. Haluaisimme päästä tekemään näyteikkunan harjoitustyönä. Kerromme, että tulemme ensin siivoamaan ja pesemään ikkunan, viemme tuotteet takaisin paikoilleen yms. Mainitsemme aikataulumme joustavuudesta ja siitä että tulemme kulkemaan asiakkaan säännöillä. Otamme myös huomioon asiakkaan toiveet ikkunan sisällöstä. Teemme ensin kolme luonnosta, joista asiakas saa itse valita parhaan.
Jos onnistumme saamaan paikan, kerromme aikataulustamme vähän tarkemmin (paljonko tarvitsemme aikaa tiettyihin vaiheisiin) ja varaamme ajan mittaukselle.


Kuva- ja tekstilähteet:
www.designhill.fi
www.marimekko.fi
www.arabia.fi
store.iittala.fi
www.pinetta.fi

1 kommentti: