tiistai 26. huhtikuuta 2016

Salo Designin muuttokampanja

Saimme asiakkaaksemme Salo Designin Helyn, joka muutti liikettään vanhasta osoitteesta torin laidalta uusiin tiloihin Turuntielle. Kampanja pyörähti käyntiin jo hyvissä ajoin ennen muuttoa ja jatkui vielä muuton jälkeenkin. Uusi liiketila avattiin 15.2. Teimme kuvausjärjestelyjä muuttoon liittyen huomoristisella, mutta silti asiallisella otteella. Samalla haimme nostetta Salo Designin tuotteille sijoittamalla niitä mukaan valokuviin. Kuviamme käytettiin muuton markkinoinnissa sekä somessa, että uudessa liiketilassa.




torstai 21. huhtikuuta 2016

Tilannepäivitys

Kiireisen aikataulun ja yleisen hässäkän vuoksi on bloggaukseni jäänyt vähän alakynteen, joten tässä pientä kokoelmaa tämänhetkisestä tilanteestani ja menneistä projekteista, joista kerron yksityiskohtaisemmin myöhemmin vielä erillisissä postauksissa.

Olen aloittanut 11.4. uuden työssäoppimisjakson Raision Ikean communication and interior design -osastolla ja jakso kestää tällä aina valmistumiseen asti, eli 27.5. Vielä olen tutustumisvaiheessa, mutta tekemistä alkaa olla jo mukavasti.

Ennen tämän jakson alkamista, meillä oli vielä muutama asiakastyö koululla. Teimme kuvausjärjestelyjä Salo Designille liikkeen muuttaessa uusiin tiloihin ja suunnittelimme Virtasenkauppa.fi kaupan visuaalisen ilmeen kohennusta liiketilassa.

Työssäoppimisjakso alkoi virallisesti 4.4. mutta ennen Ikeassa aloittamista tein viikon verran työkeikkaa Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalossa VM -osastolla hullujen päivien aikana.

Loppusuora alkaa jo häämöttää:)