maanantai 30. marraskuuta 2015

Stockmann 2 - VKO5

16.-20.11.2015

viimeisellä viikolla tein alkuviikosta ikkunoiden purkua, ja uusien tuotteiden paikalle tuomista. Suurin osa tavaroista oli jo edellisellä viikolla valittu, mutta tehdessä tavaraa saatettiin viedä pois tai jotain tuotteita haettiin lisää.

Loppuviikolle sain oman projektin yhteen pienempään ikkunaan Mannerheimintielle. Teemana oli kaksi nukkea valmistautumassa pikkujouluihin. Nuket olivat puettu jo valmiiksi, ja materiaaleina oli valmiina joulun somistekuutiot. Minulle jäi muiden tuotteiden hakeminen sekä elementtien sommittelu


Ikkunan vastaava visualisti teki vielä omia pieniä muutoksia ja viimeistelyjä. Hän laittoi myös tuotteiden hintakyltit tilaukseen ja toi ne paikalle, kun olin itse varattu perjantaiksi muihin hommiin.

Stockmann 2 - VKO4

9.11.-13.11.2015

Ikkunan förbymis vaihe

olin viimeiset kaksi viikkoa suurimmaksi osaksi seuraamassa ikkunatiimin tekemisiä. Alkuviikosta kävimme mallailemassa näyteikkunaan tuleviin vaatteisiin kenkiä ja asusteita







kävin myös viikon aikana välillä satuikkunassa tekemässä pieniä prokkiksia, kuten puun kolon täyttäminen





Tässä vielä kuvat valmiista ikkunoista, jotka kävin kuvaamassa niiden aukeamisen jälkeen





keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Stockmann 2 - VKO3 (näyttötyö)

2.11.-6.11.2015

Tälle viikolle minulle oli varattu näyttötyö miesten muodissa. Sain tehtäväkseni Hugo Bossin Hugo malliston shopin pyöräytyksen. Arvioinnissa oli mukana työpaikkaohjaajani, miesten muodin vastaava visualisti sekä opettajani.

Tehtävänanto:
NÄYTTÖTYÖ 
Miesten muoti, 2. krs Hugo Boss:n Hugo-shop 
Tehtävän anto to 29.10. Tehtävä on haasteellinen, joten Marjukka sai harkita ottaako tämän näyttötyökseen. 
Näyttötyön toteutus 3.11. alkaen, assistenttina Sini Aaltonen 
Tehtävänä: 
Hugo Bossin Hugo-shopin faceliftin tekeminen. 
Lähtötilanteena on, että shoppi on hajonnut kokonaisuus. Seinillä on vain sivunäyttöä, tilassa on liian paljon tuotteissa samoja kokoja ja näin ollen liikaa tuotteita. Tilaan ontämän myötä tullut ylimääräisiä keskilattiarekkejä. Tilassa on kaksi pöytäryhmää, kaksi pitkää rekkiä sekä kaksi pientä rekkiä. 
Tavoitteena: 
Asiakkaan ostamisen helppous 
Trendien esilletuominen 
Seinien tuotteiden rytmitys 
Pöytien esillepanojen tekeminen ja käyttöyhteystuotteiden esilletuonti teemoittain/isänpäiväkampanjaan 
Mallinuken pukeminen 
Lisäksi Sini Aaltonen toimii avustajana, jotta työ saadaan tehtyä parityöskentelynä. Marjukka ohjaa oman työnsä ohella avustajaa. 
Tehtävälle ei aseteta tarkkaa valmistumisajankohtaa, johtuen laajasta tehtäväalueesta.  
Ohjaavana materiaalina: 
Hugo Bossin guidelinekirjat ja visualisti Mari Syväsen tehtävän anto ja opastus.

Näiden ohjeiden perusteella lähdin tekemään pyöräytystä shopissa, Sini apunani. Työhön meni tuntimääräisesti n. kolme päivää.


Yleisnäkymä (valot suunnattu kuvan oton jälkeen)

Etupöytä


näkymä edestä/takaseinä


vasen sivu

Palaute oli kaikilta osapuolilta tyytyväistä ja näyttötyön arvosanaksi rapsahtikin 3/3. Muutamia pieniä muutoksia kuitenkin haluttiin, joten kävin vielä viimeistelemässä shopin palautteen jälkeen.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Stockmann 2 - VKO2

26.10.-30.10.2015

Olin alkuviikosta mukana miesten asusteisiin sijoitettavan jouluteemaisen pop up myymälän teossa.



=||=||=



=||=||=


Luokaltamme saapui tällä viikolla harjoitteluun Sini, joten teimme pop upin hyllyjen laittoa yhteistyönä.

                                                                                                                                                                   

Loppuviikosta kävin keramiikkaosastolla lisäämässä Pentikin keramiikkaosioon rivin hyllyjä, joten koko seinä tehtiin samalla uusiksi



=||=||=

Osastolle tuotiin myös pöytä, johon väsäsin jouluteemaisen myyntipöydän tunturi- keramiikasta. 



Tein molemmat työt lähes kokonaan itsenäisesti, koska kyseinen tuotteisto on minulle jo ennestään hyvinkin tuttu:)









Stockmann 2 - VKO1

19.10.-23.10.2015

Focus pointin rakentaminen miesten asusteissa



                                                                                                                                                                   

Kassan läheisen myyntipöydän asettelu


Miesten asusteiden vastaava visualisti tunsi minut ennestään, joten sain aika lailla vapaat kädet molempiin työtehtäviin. Ne ovat myös hieman kiireessä tehtyjä, koska teimme samalla osaston pyöräytystä.

Työssäoppiminen Stockmannilla 19.10.- 20.11.2015

Päääsin jälleen Helsingin Stockmannin tavarataloon työssäoppimaan. Tällä kertaa pääsin tiiviimmin mukaan työn tekoon jo jakson alkuvaiheilla. Uusina osa-alueina pääsen tutustumaan ikkunatiimin työtehtäviin.

Työpukeutuminen on sama vanha kokomusta. Työpaikan puolesta sain käyttööni vyölaukun, jossa on mukana työpuhelin, mattopuukko, sakset ja kynä.

Työaikani on sama kuin keskimäärin muillakin talon visualisteilla, eli 7-15

Tässä hieman Stockmannin ammattisanastoa:

  • pop up: jollekin osastolle (esim. miesten muoti) sijoitettava "myymälä" jonne on sijoitettu muiden osastojen tuotteita tietyn teeman mukaan. (esim. Asian fusion elintarvike ja keramiikka pop up miesten asusteosastolla)
  • shoppi: tietylle brändille varattu alue tavaratalossa, missä on oma kalusto ja esillepano-ohjeistus
  • shop keeper: shopeissa saattaa olla lisänä oma ylläpitäjä, joka keskittyy esillepanojen ylläpitoon ja vain kyseisen brändin tuotteiden myyntiin. 
  • kantikset: kanta-asiakkaille suunnatut alennustuotteet, jotka vaihtuvat kuukausittain