sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Mainosvideo kunnossapitolinjasta



Saimme Minnin kanssa tehtäväksemme mainosvideon kuvaamisen ja editoinnin. Kohteena oli laitoksemme kunnossapidon linja, joka tulee laajentumaan aikuisopiston puolelle. Kuvauskohteinamme oli mm. Koneen hissihuolto, Mesera, Lääketehdas Orion, IT-line sekä Vapo. Lisäksi kävimme Venemestarilla kuvaamassa kunnossapidon opetustilanteita ja oppimisympäristöä.


Mainosvideon pituudeksi mietittiin 1-3 minuuttia, jotta katsojan mielenkiinto jaksaa pysyä yllä alusta loppuun. Tarkoitus on näyttää potentiaaliselle hakijalle alaa mahdollisimman monipuolisesti.


Olemme tehneet projektia itsenäisesti kouluajan ulkopuolella asiakastyönä. Videota ei ole vielä julkaistu, joten julkaisen linkin myöhemmin.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Tapahtuman suunnittelua

Olen itse tapahtuman markkinointitiimissä, joten tehtävänämme oli tänään päättää tapahtumalle ajankohta ja miettiä, miten sitä mainostamme.

Tapahtuman nimeksi tuli Dare. ja valitsimme paikaksi nuorisokeskus Steissin tilat. Seuraavaksi päätimme päivämäärän; 24.9.2015 minkä jälkeen otimme Steissiin yhteyttä. He suostuivat yhteistyöhön kanssamme joten päivä on nyt lyöty lukkoon. Pidämme Steissin kanssa vielä kokouksen torstaina, missä esittelemme tapahtuman ja kyselemme lisätietoa tilan käyttömahdollisuuksista.

Seuraavana teimme Facebook tapahtumasivun ja loimme Instagram tilin. Suunnittelimme myös eri tapoja mainostaa tapahtumaa etukäteen, kuten julisteet, mainosgraffiti luvallisella seinällä, tarrat ja flyerit ympäri kaupunkia yms. Lähetämme myös viestiä talon sisällä oppilaille ja työntekijöille tapahtumasta tämän viikon aikana. 

Suunnittelimme tapahtuman aikaiseen markkinointiin nimikoituja karkkeja, kumeja sekä oman koulumme mainoslehtisiä jakotavaraksi. Lisäksi tapahtumapaikalla kiertää 'sometiimi' joka ottaa kuvia tapahtuman kulusta ja julkaisee niitä instagramiin ja/tai faceen.


Muiden tiimien tilanne:
  • musiikkitiimi on kysellyt eri artisteja levy-yhtiöiden kautta ja pyytänyt tarjouksia. Kohteena mm. Stig, JVG, Antti Tuisku, Kasmir, Robin ja Sanni
  • Ruokatiimi on suunnitellut toiminnallista smoothiebaaria, jossa osallistujat saavat itse päättää 'valitse 3 raaka-ainetta'-meiningillä omista juomisistaan
  • Itseilmaisun tiimi kaavailee kangaskassipajaa ja t-paidan painatuspistettä, selfieseinää, graffitipajaa ja katuliiduilla piirtelyä asfalttiin
  • kauneuden tiimi lähti liikkeelle palvelumeiningeistä, suunnitelmissa olisi siirtotatuointeja, meikkausta, hiusten laittoa ja manikyyriä
  • liikuntatiimi järjestää skeittikisat, jossa muutama voittaja valitaan fiilispohjalta, palkintoja kyseltäisiin varsinais-suomalaisilta skeittikaupoilta. Paikan päällä  voisi olla myös ammattiskeittaajia demoamassa. Toisena juttuna olisi leikkimieliset katukoristurnaukset.

Näyttötyönä visuaalisen ilmeen suunnittelu

tehtävänämme oli suunnitella visuaalinen ilme omalle tapahtumallemme, joka järjestetään syksyllä. Emme tienneet tapahtumalle vielä yksityiskohtia tai yleistä teemaa, joten lähdimme tekemään ehdotelmia enemmänkin fiilispohjalta.

tässä oma ehdotukseni:

koulussamme tehtiin äänestys, jossa muut kätan opiskelijat kävivät valitsemassa, mikä töistämme lähtee toteutukseen. Sain eniten ääniä, joten käytämme sitä tapahtumassa ja sen mainostuksessa.